Muutaman hetken rauhoituttuaan, sitä on valmis juoksemaan suuna päänä uudestaan samaan pyöritykseen.
Ja minä haluan toisen lapsen.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Ensimmäinen.
Ensimmäinen synnytys on perin juurin samanlainen kokemus, kuin ensimmäinen kerta huvipuiston hurjimmassa kieputtimessa. Siihen pääsyä odottaa ja odottaa, ja sitten kun vihdoin on riittävän pitkä pääsemään kieputtimeen, alkaa jännittämään. Uskaltaako, pystyykö, onko se turvallista. Sydän pamppaillen sitä kuitenkin menee, näyttää rannekkeen ja istuu kyytiin. Ylösalaisin, takaperin, kovaa, ympäriämpäri. Vähän koskee, kun turvapuomit puristaa ja pää heiluu miten sattuu. Mihinkään ei ehdi keskittymään, on paha olo, vauhti huimaa päätä ja ajantaju katoaa. Kun kyydistä vihdoin pääsee pois ja kävelee jalat täristen lepäämään, ajattelee vain, ettei koskaan enää ikinä tuohon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
:) Esikoisen jälkeen totesin jo salissa miehelle, että voisin tulla tänne uudestaankin, vaikka olin hiukan raatona. Toisen ja erittäin helpon synnytyksen jälkeen kaipuu takaisin saliin on vieläkin kovempi. Neuvottelut kesken ;)
VastaaPoistaHeh, toiset taitaa vaan olla rämäpäisempää sorttia, kuin toiset ;) Mä tarvitsin vähän toipumisaikaa, ennenkuin olin valmis uuteen koitokseen. Me ei kyllä taideta sitä toista yrittää nyt, vaikka mieli kyllä tekis... Mutta katsellaan, ei sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan :)
VastaaPoista