Onko raskaus jo noin pitkällä?
Seitsemännestätoista raskausviikosta kertoo neuvolasta saatu kalenterini seuraavaa:
Sikiön paino: 135
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 11,5 cm
Koko pituus: 16 cm
Erinäisten lähteiden ja taulukoiden perusteella riski kuolla kohtuun loppuraskauden aikana on enää 1%. Se on aika vähän, ja riski pienenee päivä päivältä. Kahden kuukauden kuluttua syntyvällä lapsella olisi jo hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä.
En jotenkin osaa ajatella sitä aikaa, jolloin meillä on vauva kotona. Enkä itseasiassa tunne itseäni nytkään yhtään raskaanaolevaksi, vaikka maha jo hiukan näkyykin ja pieniä kutinoita vatsanpohjassa silloin tällöin tuntuu. Olen ihan ulkopuolinen tässä raskaudessa, toisin kuin Mies jolla tuntuu jo jonkinlainen side vauvaan olevan. Mies rakastaa vauvaa, mutta minä en vielä osaa ja se tuntuu typerältä! Kun ajattelen elämää nyt noin puoli vuotta eteenpäin, ei siellä suinkaan ole vaipparallia vastasyntyneen kanssa, vaan yrityskierto sataviiskytkaks (juu, noin suunnilleen). En yhtään luota tähän raskauteen, vaan epäilen sen päättyvän hetkenä minä hyvänsä, vaikka siihen ei oikeasti ole mitään syytä. Ei niin mitään. Kaikki sujuu oppikirjojen mukaan, saan nauttia onnellisesta keskiraskaudesta ja sen myötä saapuneista kiiltävistä, tuuheista hiuksista ja pitkistä kynsistä. Vauvan syke on vahvaa 140-150 x min -luokkaa ja löytyy kotidopplerilla joka kerta heti. Liikkeitä tuntuu lähes päivittäin eikä mikään viittaa siihen että vauva vetelisi viimeisiään kohdussa.
Bondaushetket vauvan kanssa eivät ole ihan onnistuneet suunnitelmien mukaisesti, koska on niin järkyttävä kiire ollut viime päivinä. Koitan parantaa tapani, ja varata vauvalle sen vajaan vartin päivässä omista hurjista kiireistäni huolimatta.. (No tässä kohtaa tunnen itseni ehkä äidiksi, riittämättömyyden tunne ja huono omatunto siitä, etten ole ehtinyt viettää laatuaikaa lapseni kanssa).
Ja huonosta omastatunnosta muuten... Sitä riittää! Alkaen siitä, että olen vikissyt "lapsettomuudestani". Tämä raskaus saatiin alulle vuoden aktiiviyrittämisen jälkeen. Lapseton on ehkä väärä termi toistuville keskenmenoille, mutta mitä muuta? Pohdin jo aiemmin, että onko minulla oikeutta tuntea itseni lapsettomaksi, kun tulen kutenkin raskaaksi. Vaikka ei sekään itsestäänselvyys ollut lyhyen luteaalivaiheen takia. Joka tapauksessa, en minä muutakaan termiä keksi, joten olkoot. Vikinän lisäksi suurimpia omantunnontuskia aiheuttaa rakastumisen puuttuminen. En uskalla rakastaa vauvaa! Pelottaa! Ehkä se tästä, sen rv 22+6:n jälkeen. Ja rakenneultran. Jos rakenneultra menee hyvin, ja pääsen noita viikkoja pidemmälle, niin sitten lupaan ja vannon pyhästi ruveta rakastamaan vaikka väkisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti