Mä olen käsittämättömän onnellinen, ettei tämä raskaus mennyt kesken. Vaikkei aiemmat keskenmenot aktiivisesti enää pyöri mielessä, niin silti kiitän joka ilta pienessä mielessäni, että sain pitää tämän. En tiedä minne kiitokset lähtevät, tai minne alkuraskauden vuotojen aikana lähettämäni uhkavaatimukset päätyivät, mutta kiitos sille joka ne otti vastaan ja antoi tämän tapahtua. Jo ennen tämän raskauden alkua, olimme päättäneet että seuraava raskaus on viimeinen tältä erää. Enempään ei rahkeet riittäneet sillä hetkellä. Alkuraskauden vuotojen ja kramppien aikana olin varma, että jos tämä raskaus menee kesken, niin minä lähden myös. En uskonut, että sellaisesta (henkisestä) tuskasta voi enää selvitä hengissä tai järjissään. Nyt se kuulostaa dramaattiselta, mutta silloin se oli niin totta.
Sitä vaan, että nyt, kun istun neulomassa Möyriäiselle pieniä sukkia ja tumppuja, muistan olla äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla raskaana. Saan synnyttää ja huolehtia pienestä ihmisestä. Ja kaiken sen mukana sain mahdollisuuden olla taas minä.
Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti